joulukuu 11, 2018

Varpaisjärven taajama

Nykyisin taajamana tunnettu Varpaisjärvi oli oma kuntansa vielä vuonna 2011. Nykyisin se on osa Pohjois-Savossa sijaitsevaa Lapinlahtea, johon se liittyi vuonna 2011. Varpaisjärven hallinnollisena keskuksena pysyi kuntaliitoksesta huolimatta sen oma kirkonkylä, jossa Varpaisjärven seurakunta on osana. Seurakunta muodostaa yhdessä Lapinlahden, Iisalmen, Sonkajärven ja Pielaveden kuntien kanssa Ylä-Savon seurakuntayhtymän.

Ennen kuntaliitosta Varpaisjärvellä asui melkein 3000 henkilöä 533,2 neliökilometrin alueella, väestötiheyden ollessa 6,02 asukasta / neliökilometri. Kunnan pinta-alasta noin kymmenesosa oli vesistöjä, mukaan lukien nimikkojärvi Varpanen, joka tunnetaan tummista, soiden läpi laskeutuneista vesistään. Lähin suuri kaupunki 45 kilometrin päässä sijaitsevan Iisalmen lisäksi on Kuopio, joka sijaitsee noin 60 kilometrin päässä Varpaisjärven taajamasta.

Varpaisjärven taajama-alueen elinkeinoelämä on maaseutumaisen luonnollisesti keskittynyt raaka-aineiden tuotantoon ja niiden jatkojalostukseen. Varpaisjärvellä sijaitsee myös peruspalveluita ja esimerkiksi koulu, joiden kautta on voitu työllistää useita henkilöitä ja toisaalta opettaa paikallisia lapsia ja nuoria opintiellä.

Varpaisjärvi matkakohteena

Varpaisjärvelle pääsee kulkemaan valtatie 5:tä pitkin melkein perille asti ja esimerkiksi Helsingistä pääsee suoraan junalla Lapinlahteen, josta on sitten vielä 21 kilometrin matka Varpaisjärvelle. Kotimaan matkailua miettiessä voi matkakassan keräämistä helpottaa tutustumalla https://www.freedomrahoitus.fi/ ja https://www.frilansfinans.fi -sivustoihin.

Varpaisjärven nähtävyyksiin kuuluu esimerkiksi sen harmaagraniittinen kivikirkko, joka on rakennettu jo yli sata vuotta sitten vuonna 1904. Kirkon suunnitteli insinööri-arkkitehti Josef Stenbäck (2.5.1854 – 27.4.1929), jonka kädenjälki löytyy yhteensä yli 30 kirkosta ympäri Suomen. Osa Stenbäckin suunnittelemista kirjoista jäi toisen maailmansodan johdosta Venäjälle luovutettuun Karjalaan. Stenbäckin kirkoissa näkyy kansallisromanttisia ja uusgoottilaisia piirteitä ja ne edustavat edellä mainittujen vuosisatojen vaihteessa vallinnutta tyylisuuntaa, uusgotiikkaa.

Heinäkuussa järjestettävällä Varpaisviikolla riittää pienessä taajamassakin hulinaa. Esimerkiksi vuonna 2013 Varpaisviikon aikana muun muassa käytiin patikoimassa 6 kilometriä pitkä Huuhkajan kierros, maisteltiin mansikkamaitoa Hirvikämpällä ja nautittiin musiikista ja muusta ohjelmasta maalaismarkkinoilla koulukeskuksen pihapiirissä. Viikolla esitettiin myös useita näytöksiä paikallisessa Korpiteatterissa.

Varpaisjärvellä voi kesäaikaan vierailla myös Varpaisjärven kotiseutumuseossa. Museossa voi nähdä Varpaisjärven historiaa, koostuen vanhoista työkaluista ja kalastusvälineistä, sekä erilaisissa töissä käytetyistä käsi- ja kotitalousesineistä. Museo sijaitsee Varpaisjärven ensimmäisessä kansakoulussa ja sinne onkin koottu vanhaa koululuokkaa sekä keittiöstä ja kamarista koostuvaa opettajan asuntoa kuvastavat näyttelyt. Heinäkuussa kotiseutumuseolla järjestetään museoiltoja niin sanotun Varpaisviikon yhteydessä. Hevosista ja maataloudesta kiinnostuneet voivat piipahtaa kesäaikaan myös Hevosajoneuvomuseo Hepolassa, jossa on esillä kaikenlaisia hevosajoneuvoja ja työvälineitä, kuten vanhanaikaisesti puusta valmistettu puimakone.

Tunnettuja henkilöitä Varpaisjärveltä

Vaikka Varpaisjärvi on pieni paikka, on sen uumenista noussut muutamiakin tunnettuja henkilöitä. Esimerkiksi aiemmin kuopiolaisessa KalPassa ja nykyisin Tanskassa pelaava jääkiekkoilija Joonas Riekkinen on syntynyt Varpaisjärvellä vuonna 1987. Hieman vanhempaa sukupolvea edustava Jukka Voutilainen (syntynyt vuonna 1949) on tullut tutuksi useista suomalaisista elokuvista ja televisiosarjoista. Pitkän aikaa Kuopion hiippakunnan piispana toiminut Vilho ”Wille” Riekkinen on niin ikään varpaisjärveläisistä juurista.

Jos tunnetuista henkilöistä eksytään vähän sivuraiteille, voidaan maaseututaajaman tunnettuihin tähtiin laskea myös suomenhevosruuna Reipas, eli tutummin Ruuna Reipas, joka teki aikanaan näyttävän uran ravihevosena. Ruuna voitti ensimmäisenä suomalaisena hevosena yli miljoona markkaa yhden kauden aikana. Ruuna Reippaan patsas löytyy Varpaisjärven keskustasta.