huhtikuu 22, 2019

Mökkeily Varpaisjärvellä

Varpaisjärvi on ihanaa maaseutua keskellä Pohjois-Savon maakuntaa. Siellä vierailevat voivat viettää aikaa ihan vain maalaismaisemissa mökkeillen ja rentoutuen, tai sitten Varpaisjärveltä voi välillä suunnata Tahkon hiihtokeskukseen tai vaikkapa läheisiin isoihin kaupunkeihin.

Varpaisjärvi sijaitsee keskeisellä paikalla siten, että sieltä on melko sama matka kahteen suurempaan kaupunkiin, eli Kuopioon ja Iisalmeen. Kuopioon on matkaa 59 km ja Iisalmeen noin 49 kilometriä. Lentokentälle on vain 48 kilometrin matka, koska Kuopion lentokenttä sijaitsee kaupungin pohjoispuolella Siilinjärvellä.

Mainio mökkeilykohde rakentajillekin

Lapinlahden kuntaan kuuluva Varpaisjärvi on mahtava mökkeilypaikkakunta. Saatavilla on valmiita mökkejä silloin kun niitä on myynnissä, tai sitten voi harkita oman mökin rakentamista joko vuokra- tai ostotontille. Suurten kaupunkien läheisyys on etu siinä, että rakennuspalveluja ja -tarvikkeita löytyy läheltä myös isompien ketjujen kaupoista. Varpaisjärvelle on myös helppo tilata rakennustavaraa, koska kulkuyhteydet ovat hyvät. Esimerkiksi Byggmax toimittaa tarvikkeita perille asti.

Monet toivovat mökin sijaitsevan nimenomaan järven, meren tai joen rannalla. Varpaisjärvellä onkin runsaasti rantaviivaa mökkiläisten tarpeisiin. Kunnan alueelta löytyy ihastuttavia pieniä järviä, jotka lämpenevät kesäisin miellyttäviksi uida. Aivan taajaman vieressä on pitkä ja kapea järvi nimeltään Varpanen, josta on Niemenjokea pitkin yhteys pienempien järvien kautta Kuosmalansalmelle. Myös suurempi Vuoksen vesistöön kuuluva Syväri kuuluu osin Varpaisjärveen.

Jos rakentaminen tai pienet remontointityöt eivät oikein innosta, niin silloin kannattaa harkita mökin vuokraamista, jolloin ei joudu olemaan itse vastuussa nikkaroinnista. Varpaisjärven alueelta löytyy mökkejä myös vuokralle. Kannattaa etsiä mökkejä Lapinlahden kunnan alueelta, johon Varpaisjärvi kuuluu, ja katsoa löytyykö tarjonnasta nimenomaan tälle alueelle sijoittuvia kohteita. Mutta kannattaa muistaa, että remontointipalveluita voi myös ostaa, jos kuitenkin haluaa oman mökin, mutta ei siihen liittyviä askareita.

Varpaisjärvelle laskettelulomalle talvella

Varpaisjärveltä ei ole pitkä matka Nilsiän Tahkovuoren laskettelukeskukselle, matkaa tulee vain 29 kilometriä. Autolla tuo matka kestää noin puoli tuntia. Varpaisjärvi onkin varsin mainio mökkipaikkakunta laskettelijoille, koska tuo matka on noinkin lyhyt. Paitsi että Tahkovuorelle pääsee helposti talvisin laskettelemaan, tuo sijainti laskettelukeskuksen läheisyydessä muitakin etuja. Nimittäin talvisin Tahko on varsinainen iltamenomesta.

Usein Varpaisjärven tapaisilla maalaispaikkakunnilla ei ole tarjolla niin vilkkaasta iltaelämää, kuin mitä Tahko tarjoaa. Tahkon ravintoloissa Kunkussa ja Piazzassa esiintyy talvikaudella eturivin artisteja likimain joka viikonloppu, ja joskus jopa samana iltana on kilpailevia tapahtumia, joista saa valita haluamansa. Pelkästään huhtikuussa 2019 näissä ravintoloissa esiintyi mm. Irina, Evelina, Ellinoora, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Happoradio, Petra, Kasmir, Lord Est ja Movetron.

Junalla Varpaisjärvelle

Varpaisjärveä lähin rautatieasema sijaitsee Lapinlahdella ja sinne on matkaa vain noin 22 kilometriä, riippuen siitä missä päin Varpaisjärveä mökki sijaitsee. Esimerkiksi Helsingistä pääsee Lapinlahdelle junalla noin viidessä tunnissa. Junavuoroja etelän suunnasta Lapinlahdelle on jopa kuusi päivässä, ja pohjoisesta tulee noin neljä junavuoroa päivässä. Voi siis olla ihan mahdollista käydä Varpaisjärvellä mökkeilemässä ekologisesti junalla matkustaen.

Loppumatkan rautatieasemalta mökille voi tehdä esimerkiksi taksilla tai miksei polkupyörälläkin, sillä eihän noin 20 kilometrin matka ole vaikea taittaa kesäaikaan varsinkaan. Varmuuden vuoksi kannattaa kuitenkin selvittää lapinlahtelaisten taksiyrittäjien yhteystiedot, ja varautua turvautumaan heidän palveluihinsa päästäkseen mökille käymään. VR:n autoJuna-yhteyttä Lapinlahdelle ei ikävä kyllä ole tarjolla, sillä niitä kulkee vain Ouluun ja Lappiin.