joulukuu 10, 2017

Mitä nähdä Varpaisjärvellä?

Varpaisjärvi on idyllinen ja kutsuva maalaisidylli Pohjois-Savossa, jossa on paljon nähtävää. Sen pitkä historia yltää aina jääkauden loppuun saakka, jolloin jään vetäydyessä ensimmäiset ihmiset kulkivat Varpaisjärven metsillä ja vesistöissä riistan ja kalan perässä. Varpaisjärven historia on tapahtumarikas; se on kuulunut niin Novgorodin Ruhtinaskuntaan kuin Ruotsin Kuningaskuntaan, Suomen Suurruhtinaskuntaan, jolloin se saavutti itsenäisen kunnan aseman. Vaikka taajama lopulta menetti itsenäisen kunnan asemansa kun Varpaisjärvi liitettiin Lapinlahden kuntaan, on se säilyttänyt omaleimaisuutensa ja upean tunnelman.

Matkailukohteena Varpaisjärvi on ainutlaatuinen juuri ympäröivän luontonsa takia. Taajamalle on tyypillistä upeat harjujen ja metsien täyttämät maastot, joiden lomassa on kauniita vesistöjä. Luonnon ystävälle Varpaisjärvi on paratiisi, jonka metsät ovat pullollaan marjoja ja sieniä. Alueen monissa eri vesistöissä ja koskissa onnistuu myös kalastus. Luonnonystäviä varten alueella on erilaisia luontopolkuja ja kierroksia, jotka helpottavat luonnossa reippailua. Myös yksi maagisimpia Suomen luonnon ihmeitä, Helvetin kattila sijaitsee Varpaisjärvellä. Tämä noin 600 metriä pitkä ruhjelaakso, jota reunastaa mahtavat kallionselänteet on koko Pohjois-Savon hienoimpia nähtävyyksiä.

Talvella taajamasta löytyy myös hiihtoladut. Pieneksi taajamaksi on Varpaisjärvellä paljon nähtävää ja koettavaa. Varpaisjärven kauniissa kivikirkossa järjestetään musiikkitilaisuuksia ja konsertteja, normaalin jumalanpalvelusten lisäksi.

Kulttuurinystäviä Varpaisjärvellä palvelee kesäisin Korpiteatteri. Tämä sisätiloissa palveleva teatteri on koko Ylä-Savon ylpeys, jonne matkataan pitkänkin matkan päästä. Varpajaisjärven aktiivinen seurakunta on mukana järjestämässä myös monenlaisia tapahtumia, joista kannattaa ottaa selville heidän nettisivuiltaan.

Historian ystäville on taajamassa tarjottavana erilaisia mahdollisuuksia. Varpajaisjärven kotiseutumuseo esittelee alueen historiaa kattavasti. Museon yhteydessä on kesäisin aukioleva

hevosajoneuvomuseo Hepola. Hepola on Lions Club Varpaisjärven, Varpaisjärven hevosystävien ja lukuisten muiden järjestöjen yhteistyössä aikaansaama museorakennus. Museossa on esillä erilaisia hevosajoneuvoja ja tarjoaa asiantuntevuuttaa erityisen suomenhevosiin liittyen.

Tämän lisäksi taajaamassa on paljon historiallisesti merkittävää rakennuskantaa, joista kuuluisimmat ovat Pyhän Mikaelin kirkon lisäksi Tilkanjoen Uittorakenteet sekä monet viime vuosisadan alussa rakennetut arvorakennukset.

Varpaisjärveltä löytyy myös kuuluisa Esson Baari sekä Hotelli-ja ravintola Safox, jossa yöpyy helposti useammankin yön.

journal-blog